keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Suomen suvessa...



Kesäinen Suomi on kaunis! Nyt ovat myös lenkkipolut parhaimmillaan. Toivottavasti Suomen suvi näyttäisi vaan taas aurinkoisemman puolensa!

Koiruudet ovat reippailleet kukin tahoillaan. Yllä Gösta (Behukai Earth Song Dakarai) toisen koirakamunsa eli Oliverin kanssa. Alla Gösta veden äärellä. Kuvat: Tiina Pylkkönen.




Gösta käväisi myös kehässä Hyvinkään näyttelyssä, jossa sijoittui urospentujen kakkoseksi saaden KP:n. Göstan esitti taas kärsivällisesti sen toinen osaomistaja Sanna-Maija Helevä (Dakarai). Ja Gösta kuulemma seisoi paikoillaan ihan nätisti - kehän jälkeen :). Hyvinkäällä oli Kyösti-veli (Behukai Evening Star) hienosti ROP-pentu - onnea, Marja ja Mikko!

Ruotsissa Tamina (Behukai Egyptian Treasure) käväisi taas näyttelyssä ollen tällä kertaa VSP-pentu. Alla Tamina BIS-pentuna Lidköpingin näyttelyssä osaomistajansa Therese Kindbergin (Shahrans) upeasti esittämänä. Kuva julkaistiin Ruotsin Hundsport-lehdessä. Kuva: Per Bunden




Alla kuva Taminasta Theresen komean Rocky-uroksen (Shahrans Jingle Bell Rock) kanssa ennen näyttelyä. Kuva: Therese Kindberg



Venäjältä olemme saaneet mukavia kuulumisia. Lulu (Rus Ch. Behukai Dark Eyes) on saanut kaverin. Reippailemisen jälkeen on hyvä käpertyä parhaan ystävänsä viereen!






Kuvat: Inna Shay

Kävin pitkästä aikaa katsomassa Lulun Täplä-veljeä (Behukai Distant Drums). Vaikka se asuu meistä vain parin kilometrin päässä, niin aina on muka ollut liian kiire käydä heitä moikkaamassa. Oli ihanaa nähdä tämä reipashenkinen nuori kenguru taas! Ja miten komea se onkaan! Innoissaan se "avongaramaiseen" tapaan loikkasi minua vasten halutessaan antaa märkiä suukkoja. Valitettavasti vaan kamerani oli edessä, ja se tipahti lattialle mennen rikki. Tämä jäi sen kameran viimeiseksi kuvaksi. Kuvassa siis vauhdikkaan Täplän häntäkiehkura....:) Ei kun uuden kameran ostoon. Sitten ehkä saan siitä poseerauskuvankin. Sitä ennen Täplä menee kuitenkin terveystesteihin, joiden tulokset ovat toivottavasti jalostuskäyttöäkin ajatellen hyvät.



Hyviä terveysuutisia Morganin (C-Quest Jokuba Double Play) terveystesteistä: sen kilpirauhasarvot olivat normaalit ja TgAA negatiivinen.

Hyvää juhannusta kaikille!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Erikoisnäyttelyssä 2011



Kuva: Sara Alatupa

Kiitos kaikille ystäville mukavasta ja aurinkoisesta - huh, hellettä :) - päivästä Kiljavalla Suomen Basenjit ry:n vuoden 2011 erikoisnäyttelyssä!

Pääsin itse paikalle vain lauantaina katsastamaan viime syksyn pentustemme kisaamista. Suurkiitokset kaikille, että pääsitte tulemaan ja että pentujen kanssa oli touhuttu ja treenailtu ennen näyttelyä!

Ensimmäisenä kehään menivät Kolme Muskettisoturia. Liikuttavan takakorkeata sakkia vielä, mutta ajan kanssa... Koska edellisen viikon pentutreffeillä olivat pojat pääseet hieman mittelemään voimiaan, oli ympärimeno vauhdikasta ja "rataennätys" uhattuna :). Alla kuva pojista jopa paikoillaan. Kiitos kuvasta, Rami Niva!



Sanna-Maija Helevä (Dakarai) vei Göstan (Behukai Earth Song Dakarai) kehään, ja kiitos, S-M, pitkästä pinnasta sekä huumorintajusta :)! Gösta ei tunnetusti jaksa kovin kauaa seistä paikoillaan, ja jos pitää seistä, niin esittäjän käden pitäisi olla "tuttina" sen suussa. Hohhoijaa, näitä tosimiehiä :)! Hymy ei pojalta kuitenkaan kehässä hyytynyt...:)Alla pari kuvaa Göstasta kuvaajana Rami Niva.



Kunhan Gösta vaihtaa kesäturkin ja hieman tiivistyy, niin askelkin kevenee!



Toisena kehässä oli Simo (Behukai Eternal Sun), joka malttoi jo hieman esiintyäkin. Kiitos, Sara!



Kuva: Rami Niva

Kolmantena esiintyi Kyösti-parka paukamilla hyttysten takia. Kiitos, Marja, Kyöstin esittämisestä ja treenauttamisesta!



Kuva: Rami Niva

Iloiseksi yllätykseksemme Simo voitti hienosti urospennut ja oli lopulta VSP-pentu! Onnea, Sara!



Kuva: Rami Niva

Pieni musta helmemme eli Sohvi (Behukai Elegant Pearl) esiintyi hienosti Teron esittämänä. Koska Sohvi sai ylistävän arvostelun ilman yhtäkään mainittua puutetta tuomarilta, jäimme hieman ihmettelemään kp:n puuttumista. Mutta iloinen esiintymisalku silti virallisissa näyttelyissä!



Kuva: Katja Lappalainen

Onnea kaikille erikoisnäyttelyn voittajille ja menestyneille, sekä lämmin kiitos näyttelyn järjestäjille!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kesälomaa odotellessa...

Kesästä nauttimisen ovat aloittaneet ulkona kukkivien omenapuiden alla Milli (Behukai Coconut Ice) ja Coral (Behukai Dancing Flame). Kiitos ihanasta kuvasta, Susanna!



Kesäkuussa ollaan, mutta omaan lomaan on vielä monta viikkoa. Lapsilla alkoi kuitenkin jo kesäloma. Alla Sara fiilistelee Jallun (Chaanrose Parting Shot) kanssa kotona.




Kesän viralliset ratajuoksuavajaiset kävimme viettämässä Morganin (C-Quest Jokuba Double Play) ja Toivon (Eldorado's High Five at Behukai) sekä Toivon Jakke-kaverin (Visakoivun Caesarion) kanssa Tuomarinkartanolla. Kiitos Outille mukavasta illasta! Toivolla ja Morganilla oli omat kuviot, ja ne innostuivatkin ajamaan toisiaan vuorotellen takaa. Voi sitä riemua :)! Alla Toivo ja Jakke.



Riehumassa käytiin myös pentutreffeillä, joihin meiltä osallistuivat Kyösti (Behukai Evening Star) ja Simo (Behukai Eternal Sun). Viime kauden vanhimpina pentuina ne alkoivat jo näyttää ison pojan elkeitä tiimellyksessä...huoh....;)

Näyttelyissä ovat nämä samaiset pojat myös jälleen käyneet. Simo oli Varkaudessa ROP-pentu ja Kyösti oli ROP-pentu Haminassa. Onnea, Sara ja Tero sekä Marja ja Mikko! Alla Simo pokaaliensa kanssa.