keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kodittomia koiria...


...ympäri maailmaa.

Philly

Vaikka olemmekin olleet takaisin Suomessa jo kohta pari kuukautta, on edelleen kova ikävä tuttuja kodittomia koiria, joiden kanssa tein töitä Amerikassa asuessamme. Edelleen näen shelterin kotisivulta, että moni tuttu koira etsii vieläkin sitä omaa kotia. Ja tuntuu todella pahalta, kun tietää, miten ne odottavat päivä toisensa jälkeen lenkille ja ulos häkistä pääsyä :(.


Amy

Yritän täältä Suomesta vielä löytää sopivaa eläinsuojelutyötä, jossa voisin jatkaa kodittomien ja pahoinpideltyjen koirien auttamista. Sitä odotellessa yritän kuitenkin auttaa vielä Amerikan koiria, ja helpoin tapa on tietysti lähettää sinne rahaa. Itse olin puoli vuotta töissä Humane Society of Tampa Bayn eläinsuojassa, ja sen auttamista jatkan täältä käsin. Lisäksi lähetän kuukausittain myös rahallista apua pitbullien pelastuskeskukseen Villalobokseen (Villalobos Rescue Center), jossa on kuntoutettavana ja pelastettuna yli sata pitbullia ja muunrotuisiakin koiria. Siellä on töissä monta ihmistä, jotka aamusta iltaan näkevät järkyttäviä koirakohtaloita, mutta jotka saavat aikaan myös todellisia ilotarinoita!

Järkyttäviä koirakertomuksia lukiessa ja itsekin niitä nähneenä ei voi muuta kuin toivoa, että kaikki ihmiset tekisivät jotakin konkreettista auttaakseen hätää kärsiviä.

"Pieni" sydänkäpyni, joka rohkaistuttuaan tuli aina tervehtimään minua painamalla poskensa poskeani vasten...


Heitänpä tässä haasteen kaikille Suomenkin basenji-ihmisille: millä tavalla Sinä voisit auttaa :)???

maanantai 26. elokuuta 2013

Meillä on uusi valio!

Lämpimät onnittelut ja kiitokset Saralle Simon (Behukai Eternal Sun) upeasta menestyksestä Ristiinan näyttelyssä! Simosta tuli hienosti VSP, ja samalla se sai viimeisen sertinsä ja on siten uusi FI MVA!

Simo (FI MVA Behukai Eternal Sun)
Photo: Sara Alatupa

Simo Ristiinan kehässä
Photo: Hannele Laakso

Toinen näyttelymenestyjä on Mikke (Bushwacker Maximum Power), joka match showssa oli hienosti BIS-2! Palkintoja tuli runsaasti. Onnea, Tiina! Alla näyttelysankari "palkittuna" uudella, hienolla talvimyssyllä. Kuvasta voinee päätellä, mikä on Miken oma mielipide hatusta.......:)

Mikke, uuden myssyn "ylpeä" omistaja :)
Photo: Tiina Rantala

"Kesää on vielä jäljellä...." Alla pari ihanan kesäistä kuvaa näin lämpimän syksyn alussakin.

Komea Elmo (Behukai Desert Magic)
Photo: Sara Alatupa

Zaida (Behukai Bronze Star) ja ystävänsä nauttivat elämästä
Photo: Tarmo Nurmio




keskiviikko 21. elokuuta 2013

Naimalupa saatu...:)

Viime viikon perjantaina ajelimme Täplän (Behukai Distant Drums) kanssa Mäntsälään jalostustarkastukseen. Olimme sopineet Suomen jalostustoimikunnan tuomarijäsenen Leila Kärkäksen kanssa Mäntsälän huoltoasemalle tuon jalostustarkastuksen. Mäntsälä kun oli sopivasti molempien matkan varrella, niin sielläpä sitten Täplä yritti leuat loksuttaen metsästää ampiaista samalla kun sitä tutkittiin kolmisivuisen arvostelukaavakkeen verran :). Suurkiitokset Leilalle avusta!!

Nyt sitten on jalostusanomus tälle syksylle laitettu virallisestikin jalostustoimikunnalle eteenpäin. Varaurokseksi olen pyytänyt "lastenlastamme" Manua (Dazzlingbluemanolo), jossa näkyy niin selvästi tuttuja piirteitä :)! Alla rohkea Manu hevosystävineen :).

Photo: Pilvi Pukero

Nyt vaan odottelemme Morganin juoksuja alkaviksi. Aiempiin vuosiin verrattuna ollaan jo viikkoja jäljessä aikataulusta. Mutta parempi näin, jotta kaikki viralliset tutkimukset ehdittiin saada kuntoon.

Tämän vuoden yhdistelmämme tulee siis näillä näkymin olemaan sekoitus menestyksekkäitä, amerikkalaisia näyttelylinjoja sekä rennon iloisia ja monimuotoisia uusafrikkalaisia yksilöitä. Näillä mennään ja pidän peukkuja pystyssä! Alla yksi iloisista uusafrikkalaisistamme eli Lulu (Rus Ch. Behukai Dark Eyes), joka kodissaan Venäjällä naurattaa kotiväkeä ja hoitaa innokkaasti nuorempaa basenjiystäväänsä.

Photo: Inna Shay

Odottavan aika on pitkä, tuumivat myös Elmo (Behukai Desert Magic), Simo (Behukai Eternal Sun) sekä pumiystävänsä Faros :).

Photo: Sara Alatupa

Vaikka itse olenkin jo taas töissä, niin kesälaitumilla on vielä esimerkiksi Zaida (Behukai Bronze Star) oman laumansa kanssa.

Photo: Tarmo Nurmi
Aurinkoa on syksystä huolimatta vielä ilmassa, ja siitä nauttivat alla Mikke (Bushwacker Maximum Power) ja Aapeli-ystävänsä (Fi ch.) Ajibu Heart and Soul.

Photo: Tiina Rantala

Hyvää alkusyksyä ja kärsivällisyyttä odottamisiin kaikille muillekin :)!

torstai 8. elokuuta 2013

Syksyä ilmassa...

Morganin (C-Quest Jokuba Double Play) juoksuja odottelen tässä alkavaksi minä päivänä tahansa. Lenkillä painellaan menemään vauhdikkaasti nenä kiinni maassa ja ruoka on taas se maailman tärkein asia, josta pitää kiistellä vanhan rakkaan Jallun (Chaanrose Parting Shot) kanssa kotona, joten eiköhän tässä kohta päästä astutushommiin....:-)

Morgan ruokavarkaana...

Onneksi sulhoksi kaavailemani oma kasvattini Täplä (Behukai Distant Drums) on saanut kaikista terveystesteistä puhtaat paperit, joten edessä on vaan tuo jalostustarkastus. Alla kuva Täplän veljestä Elmosta (Behukai Desert Magic) kesälomailemassa :-).

Elmo (Behukai Desert Magic)
Kuva: Sara Alatupa

Elmo nauttimassa auringonpaisteesta
Kuva: Sara Alatupa
Samasta pentueesta oleva Coral (Behukai Dancing Flame) oli taas velipoikiaan vauhdikkaampi ja katosi kaverinsa Millin (Behukai Coconut Ice) kanssa mökillä lähimetsiin. Koska ympäröivissä metsissä oli susia, supikoiria, ilveksiä ja karhuja - kuten myös autoteitä - oli kamala pelko meillä kaikilla, että ne olivat mennyttä. Käsittämätöntä kyllä, ensin löytyi Milli ja seuraavana päivänä Coralkin. Suurkiitos kaikille lukuisille avustaville ihmisille ja erityisesti Coralin pentuesiskon Wadin (Behukai Delta Queen) omistajille Kaisulle ja Juhanalle, jotka tulivat mukaan tarpomaan metsiin etsimään Coralia! Alla kuva väsyneistä, mutta onnellisista karkulaisista.

Coral ja Milli pysyvät tästä eteenpäin mökillä hihnassa :-)
Kuva: Susanna Niemi

Meillä kotona on eletty pelottavia hetkiä: Jallulla oli ikävä takajalkojen lievä halvaantuminen tässä pari viikkoa sitten täysin yllättäen kesken pitkän kävelylenkin, joten se on joutunut lepäämään. Sillä diagnosoitiin välilevytyrä - onneksi tosin lievä sellainen. On ollut kamalaa seurata, josko on jo loppu lähellä. Onneksi kuitenkin sen olo näyttää kohentuneen ja lelut saavat taas kyytiä! Kaivelin vanhoja kuvia koneelta, ja löysin tämän allaolevan. Vanhaherra Jallu täyttää kohta jo 14 v. , mikä tuntuu uskomattomalta, koska herra on edelleen ihan saman näköinen, vaikka kuulo ei enää toimikaan kunnolla ja uni on sikeämpää. Ihana sydänkäpyni!

Jallu (Chaanrose Parting Shot) 

Muitakin toipilaita on tähän mätäkuuhun mahtunut: Hugo (Fin Ch. C-Quest Rhythm Riots Behukai) kärsi anaalivaivoista ja nyt on syksyn alun kunniaksi superkarvanlähtö. Alla kuva Hugosta uudenlaisessa kaulurissa, joka ainakin näyttää mukavammalta kuin entinen lampunvarjostinkaulurimalli.

Hugo toipilaana
Kuva: Marita Laine 

Toinen toipilas on Kyösti (Fin Ch. Behukai Evening Star), joka kaverustensa kanssa otti hieman ruuasta yhteen ja joutui potemaan jalkaansa. Onneksi kaikki vaikuttaa nyt olevan jo kunnossa. Alla kuva Kyöstistä Turun näyttelyssä, jossa se oli mukavasti PU-2.

Kyösti Kehässä
Kuva: Mikko Niemi

Kyöstin siskot ovat pärjänneet myös erinomaisesti taas näyttelyssä. Ruotsissa Tamina (S Ch. Behukai Egyptian Treasure) on valioiduttuaan vähentänyt näyttelyissä käymistä, mutta käväisi kuitenkin Ruotsin erikoisnäyttelyssä hakemassa taas kerran itselleen pokaalin näyttelyn parhaasta tricolour-väristä ja karvasta. Onnea!

Tamina (S Ch. Behukai Egyptian Treasure) Ruotsin basenjien erikoisnäyttelyssä
Photo: Shahrans


Siskonsa Sohvi (Fin Ch. Behukai Elegant Pearl) oli myös Turussa menestyksekäs ja sijoittui PN-2:ksi. Onnea kaikille asianosaisille!

Sohvi kehässä - Kuva: Mikko Niemi


Tästä pentueesta on myös ihanuus Gösta (Behukai Earth Song Dakarai), josta voisi tänne laittaa vaikka kuinka monta kuvaa sen kesätouhuiluista. Myös bulli-kaverinsa Poju on niin symppis, joten tässä muutamia kuvia by Tiina Pylkkönen :-):










Vanhempia kasvattejamme on mm. Tikru (Behukai Benin Tiger), joka kävi juuri  taas kerran kilpirauhastesteissä - kaikki arvot olivat onneksi normaaleja.

Tikru (Behukai Benin Tiger)
Kuva: Hami Porkka


Äitinsä Saga (Behukai Angel Rose) porskuttaa menemään näyttelyissä veteraaniluokassa, ja menestys on jatkunut tosi hienona. Onnea, Hami :-)!

Hami ja Saga (Behukai Angel Rose)

Kanadalais-englantilainen Mikke-herra (Bushwacker Maximum Power) oli parin viikon takaisen sertiputkensä jälkeen tällä kertaa Helsingin näyttelyssä, jossa se sai ERI:n mukavalla arvostelulla.Kiitos Tiina Vesteriselle sen hienosta esittämisestä!

Mikke (Bushwacker Maximum Power)
Kuva: Hami Porkka

Mikke Tuomarinkartanossa esittäjänä Tiina Vesterinen
Kuva: Hami Porkka

Nyt sitten taas yritetään yhdistää työt, opinnot, konsertoimiset, lasten harrastukset yms yms. Lisää kuulumisia myöhemmin. Sitä ennen jaksamista kaikille syksyn alkuun, ja iso kiitos taas kaikille kasvattieni ja tuontieni ihanille omistajille!! Onnellinen kasvatti = onnellinen kasvattaja :-)

Simo (Behukai Eternal Sun) auvoisen onnellisena omistajansa Saran sylissä